Perheiden avoin kohtaamispaikka

PERHEENTALO ONNI JA ILONA

 

Pohjolankatu 6 L 6,

Iisalmi

p. 040 192 0112

 

 

Perheiden avoin kohtaamispaikka Perheentalo Onni ja Ilona

 

Onni ja Ilona on kaikille perheille yhteinen, esteetön kohtaamispaikka, jota ylläpitää Mannerheimin Lastensuojeluliiton Iisalmen yhdistys ry. Toiminta on maksutonta. Kohtaamispaikassa voit tavata muita perheitä, lapset voivat leikkiä ja askarrella. Lapset ovat vanhempiensa vastuulla. Henkilökunta on paikalla ohjaamassa ja auttamassa kävijöitä sekä huolehtimassa arjen sujuvuudesta. Osa työntekijöistä puhuu suomen lisäksi englantia. Tunnistat työntekijät tällaisista nimikyltistä:

Meiltä löytyy perhekahvila, josta voi ostaa kahvia, teetä, mehua ja pientä välipalaa. Omia eväitä voi ottaa mukaan. Tiloista löytyy keittiö sekä jääkaappi perheitä varten. Voit osallistua myös erilaisiin ohjattuihin ryhmiin. Monet ovat löytäneet Onni ja Ilonan hyvänä "huoltopisteenä", vaipanvaihdossa ja lasten syöttämisessä.

Osana Perheentalo Onnin ja Ilonan toimintaa 1.8.2023 alkanut Iisalmen kaupungin avoin varhaiskasvatustoiminta vuoden mittaisena kokeiluna. Lisätietoa sivun alaosassa ja oikeassa reunassa.

Perheiden avoimen kohtaamispaikan Onni ja Ilonan löydät Pohjolankatu 6 L6, Iisalmesta ns. Citykäytävän varrelta. Olet lämpimästi tervetullut mukaan! Astu sisään!

 

Ohjatut vertaisryhmät

 

Onni ja Ilonassa kokoontuu Mannerheimin Lastensuojeluliiton Iisalmen yhdistys ry:n vertaisryhmät, jotka ovat samassa elämäntilanteessa olevien henkilöiden ryhmiä, joissa vertaisuuden avulla tuetaan ja autetaan toinen toistaan vastavuoroisesti. Vertaisryhmiin ei tarvitse ilmottautua etukäteen ja mukaan voi tulla milloin vain. Vertaisryhmissä samassa elämäntilanteessa olevat ihmiset kohtaavat, vaihtavat kokemuksiaan ja tukevat toisiaan.

Vauvaryhmissä on toistuva rakenne. Ryhmä alkaa vauvojen leikkihetkellä, jossa lorutellaan ja lauletaan vauvojen kanssa. Loruttelujen jälkeen käydään fiiliskierros, jossa voi kertoa oman ja lapsensa nimen, sekä lapsen iän sekä päällimmäiset fiilikset. Ryhmässä keskustellaan yhdessä ohjelman mukaisesta aiheesta tai siitä, mikä sillä hetkellä nousee keskusteluun. Ohjelmassa on myös toiminnallisia kertoja (kuten vauvahierontaa tai askarteluja) ja asiantuntija vierailuja. Kaikessa toiminnassa mennään vauvojen tarpeet edellä, kotiinlähtö on liukuva. Yhdessäololle on varattu runsaasti aikaa.

Perheryhmässä toiminta on hyvin vapaamuotoista. Aamupala on tarjolla kello 9-10, jonka jälkeen vapaata yhdessäoloa ja useimmiten ohjattua leikkitoimintaa. 

Katso ryhmäkohtaiset ohjelmat oikeasta reunasta.

 

Avoin varhaiskasvatus

 

Iisalmen kaupungin avoin varhaiskasvatus aloittaa toimintansa osana Mannerheimin Lastensuojeluliiton Iisalmen yhdistys ry:n Perheentalo Onnin ja Ilonan kohtaamispaikkatoimintaa elokuussa 2023. Avoin varhaiskasvatus alkaa vuoden mittaisena kokeiluna.

Toiminta on maksutonta, eikä siihen osallistuminen vaikuta lapsenhoidon tukeen. Ilmoittautuminen ainoastaan lasten varhaiskasvatuskerhoon. Muu toiminta on kaikille perheille avointa (ei ikärajoja), ei ilmoittautumista.

Tarjoamme laadukasta varhaiskasvatusta, jossa arvostetaan lapsuuden ainutkertaisuutta. Toimintamme lähtökohtia ovat lasten fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen turvallisuus ja hyvinvointi sekä kasvatuskumppanuus perheiden kanssa. Toiminnassa korostuu yhteisöllisyys, luonto, liikunta sekä vahvuusperustainen pedagogiikka. Lisäksi toiminta tarjoaa perheille varhaista tukea.

Avointa varhaiskasvatustoimintaa ohjaa varhaiskasvatuslaki ja Varhaiskasvatuskasvatussuunnitelman perusteet sekä Iisalmen kaupungin varhaiskasvatuksen ja avoimen varhaiskasvatuksen oma toimintasuunnitelma. Toimintaa on kehitetty yhdessä perheiden ja lapsiperhepalveluiden kanssa.

Linkki Iisalmen kaupungin sivuille

 

Huomioithan, että meille tullessasi

- sinun tulee olla täysin oireeton

- pesethän kätesi heti tullessa ja ennen ruokailua

- pienelle vauvalle omat purulelut mukaan 

 

Tervetuloa mukaan toimintaan!

 

Yhteystiedot:

Perheentalo Onni ja Ilona
Pohjolankatu 6 L 6
74100 Iisalmi

 

toiminnanohjaaja Riikka Kainulainen 
riikka.kainulainen@perheentalo.fi / 040 192 0112

Avoin varhaiskasvatus, varhaiskasvatuksen opettaja Annika Luokkanen

annika.luokkanen@iisalmi.fi / p. 040 595 2339